Kaisa Viitala: Klaanin suojeluksessa!

 

Kaisa Viitala

Klaanin suojeluksessa

Nummien kutsu 2

Karisto, 2025

457 + 1 s.

Parasta oli se, että hän sai todella ostaa mitä tahtoi. Hän valitsi kaikki Daniel Defoen uusimmat, sillä isä ei hyväksynyt Defoeta eikä antanut Agnesin kotona lukea tämän tekstejä. Hän iloitsi nähdessään useita naiskirjailijoiden teoksia ja osti Louisa-nimimerkillä julkaisevan runoilijan valikoiman. Elisa Haywoodia ja muutamia Mary Davysin romaaneja. Agnes ilahtui mys löytäessään Amerikassa painetun kirjan, jossa New Yorkin kuvernööri kertoi intiaaniheimoista, vaikka se saikin hänet tuntemaan syyllisyyttä siitä, ettei edelleenkään ollut kirjoittanut vanhemilleen. Hän valitsi Ramsayn, Fieldingin ja Popen runoja, ja päästyään vauhtiin jopa muutamia ranskalaisia kirjoja...

 

Agnes Hunter on avioitunut Fingal McTorrianin kanssa ja on nyt klaanipäällikön rouvana Skoltlannin ylämaalla ja viettää kunnioitettua elämää Edingburghissa, mitä nyt Fingalin palvelija, rouva Fletcher vähän ylenkatsoo rampaa rouvaa.  Fingal joutuu kuitenkin omien liiketoimiensa ohella hoitamaan  Agnesin sedän Colin Hunterin konkurssia ja petosoikeudenkäyntiä. Talo ja tavarat huutokaupataan, Colin Hunter tuomitaan ja  Emily-täti ja Lily-serkku muuttavat Fingalin Edingburghin asuntoon. Edingburgh kuohuu juoruja ja Agnes saa ensimakua tulevasta astuessaaan kangasostosten lomassa vastapäiseen kirjakauppaan. Lily, joka on vihainen isälleen tämän aiheuttaman harmin takia on päättänyt ottaa onnensa omiin käsiin ja aiheuttanut skandaalin kävellessään yksin iltasella ja tulemalla kuokkavieraana tansseihin. Fingalin liiketoimet alkavat sakata eikä Agnesin ystävätkään enää hae tämän seuraa, päinvastoin alkavat karttaa tätä. Paluu Ylämaalle Gilleshieliin alkaa ennen aikojaan.

Gilleshieliin matkaavat myös Emily-täti, joka on järkytyksestä hieman "omissa maailmoissaan" ja Lily, joka on vihainen vanhemmilleen. Fingalin sisko Ailsha, joka on naimisissa Alistair Gilfillianin kanssa odottaa esikoistaan, ja Agnes itse tuskailee, kun ei ala odottaa ja saa sen vuoksi klaanilaisilta erinäisiä katseita.

Klaanin suojeluksessa jatkaa Klaanin vieraana -teoksen tarinaa rammasta Agneksesta, jonka terveydelliset rajoitteet tuovat omia mutkia  ja ongelmia matkaan. Tarinan päähenkilö on omintakeinen nuori nainen, jonka persoonassa on hieman ristiriitaisuutta. Hän on vahva ja omatahtoinen, joka on oppinut selviytymään, mutta toisaalta hänellä on kaikki ihmisen ja nuoren naisen tunteet heikkouksineen ja epävarmuuksineen. Kuitenkin minua hieman jäi mietityttämään millaista henkilöhahmoa kirjailija haluaa rakentaa, kun hän mainitsee Agneksen olevan "hieman hysteerinen". Hysteriahan on entisaikaan liitetty nimenomaan naisiin mutta hysteriaa aikaan liittyvänä ilmiönä on vaikea liittää Agneksesta saamaani mielikuvaan. Toisaalta se, että Anges tuleekin hieman hysteeriseksi ei merkitse sitä, että hän jatkuvasti olisi heikkohermoinen hysteerikko. Kaikkea muuta. 

Viitalan kerronta on sujuvaa. Näkökulma kaikkitietävällä kertojalla on Agneksen. Välillä näkökulma vaihtuu ja asioita katsotaan "toisin silmin". Sarjan ensimmäisessä osassa nämä toisin silmin -luvut olivat Fingalin näkökulmasta, tässä osassa asioita tarkastellaan välillä Lilyn silmin. Lily, josta saa kuvan juonittelevasta ja omahyväisestä, itserakkaasta naisesta saa uusia piirteitä, kun hän joutuu McTorrianin klaanin hyökkäyksen kohteeksi, josta hänet pelastaa Douglas Logie -niminen gillie. Lilylla ja Douglasilla ei ole yhteistä kieltä. Lily on halveksinut gaelin kieltä, mutta kummastuksekseen hän huomaa sisimmässään heräävän uusia outoja tunteita ja kuinka ollakaan, hän tekee Agnekselle odottamattoman pyynnön. 

Klaanin suojeluksessa on mutkatonta ja mukaansatempaavaa. Siellä täällä on gaelinkielistä sanastoa, jota ei harmikseni ole suomennettu, mutta jotka toisaalta luovat autenttisuutta ja paikallisväriä. Google-kääntäjästä ei ollut apuja, mutta nettihaulla sain selville ainakin yhden lauseen merkityksen, joten ehkä on hyväkin, että ei ole suomennettu. Kerronta on suurimmaksi osaksi kirjakielistä, puhekielisyys sujuvaa ja luonnollista ilman erityisvivahteita tai ilmaisuja lukuunottamatta palvelusneito Millietä, joka murre erottuu muusta sanailusta.

Millie oli ilmeisesti juossut pidemmältäkin kuin pelkät portaat alas, sillä hänen oli huohotettava hetki, ennen kuin hän pystyi puhumaan. - Emily rouva on karonnut! - Kadonnut? Agnes puuskahti. - Miten niin? - No kuin sitä nyt ihminen katoaa? Ei oo kamarissaan! - Mutta olihan Lily hänen kanssaan! Millien tuhahdukselta vei hieman pontta se, että hän huohotti edelleen. - Neiti oli lähtenyt katselemaan paikkoja, palvelijatar ilmoitti happamasti. Eikä tullut miäleen soittaa piikaa äirillensä seuraksi siksi aikaa! Kun se oli tullut takaisin, ei rouvaa ollut missään! Sitten vasta oli hoksannut, jotta vois ilmoittaa jollekulle! - Millie, Agnes sanoi ankarasti, - lopeta tuo paasaaminen. Miten kauan Lily oli poissa? - Mistä mä tiärän! Orla tuli henkihapatuksis mua herättämään, kun ei ollut ymmärtänyt sanaakaan neirin puheesta, ei tiätystikään, muuta kun että joku on hätänä.

Klaanin suojeluksessa on todella viihdyttävää kerrontaa. Tarinassa yhdistyy ajattomat arkiset kuviot ihmismielen ominaispiirteisiin ja vaihteluihin. On tavallista elämänmenoa, rakkautta ja tunteita, mutta myös juonitteluja ja salaisuuksia, ristiriitoja, epäilyksiä, välirikkoja ja sovintoja. Englannin ja Skotlannin historia taustoittaa tapahtumia. 

Olin todella haltioitunut ensimmäisen osan, Klaanin vieraana -luettuani. Sen lainasin kirjastosta, mutta tämän toisen osan ostin omakseni. Nyt odotan malttamattomana seuraavan osan ilmestymistä. Kaisa Viitala on todellakin osunut hyvällä tavalla lukijan makuhermoon: Tätä täytyy saada lisää.

--- 

Pistän tämän, vaikka tuli nyt ennakolta luetuksi, Kyyti 2025 kohtaan Marraskuu 1: Vuonna 2025 julkaistu kirja

---

 Muualla sanottua:

Amman lukuhetki: Pesunkestävää historiallista viihdettä, silti syvältä koskettavaa

Kirsin Book Club: Kunnianhimoinen ja sydämellinen, historiallinen viihderomaani

Kirjakaapin kummitus: Houkuttava ja koukuttava

Kulttuuri kukoistaa:  Viihdyttävää ja vetävää kerrontaa, jota lukiessa sivut kääntyvät tekstiä kunnioittavalla vauhdilla

 

Kirjabloggausta jo kahdeksantoista vuotta! ARVONTA!

 

Tänään tuli täyteen 18 vuotta siitä, kun aloitin kirjabloggaamisen. Täysi-ikäisyysraja siis saavutettu tällä saralla. Hieman vaihtelevia ovat kirjoitelmani olleet, mikä onnistuneempi, mikä ei niin hieno, ilo on kuitenkin ollut lukemisiaan esitellä ja ajatuksiaan kirjoitella. Toivon mukaan tuottanut iloa myös muille, antanut ideoita hyviin lukukokemuksiin. Kiitos kaikille seuraajille ja vierailijoille. 

Juhlapäivän kunniaksi pistän pystyyn pienen arvonnan. Olet mukana, kun 

1. Kommentoit ja jätät toimivan yhteystiedon (sähköposti, toimiva blogi, joka on avoin kaikille)  tämän postauksen kommenttilootaan. Yhteyden toimivuus tarkistetaan ja jos näyttää siltä, että yhteydet ei pelaa, tai kyse on huijauksesta tai roskapostista, kommentti poistetaan, eikä sen jättäjä ole mukana arvonnassa. 

2. Asut Suomessa 

Arvonta suoritetaan, jos eletään, viikon kuluttua sunnuntaina  3. elokuuta johonkin aikaan iltapäivästä. 

Arvotaan 30 euron lahjakortti Suomalaiseen kirjakauppaan. Suomalainen kirjakauppa ei ole mukana arvonnassa eikä sponsoroi tätä arvontaa millään tavalla. Vaihtoehtoisesti voittaja voi valita yllätyspalkinnon, jonka arvo on 30 euroa, eikä välttämättä liity kirjoihin. 

Onnea matkaan ja hyvää kesäviikkoa!  

Sven Martinson: Lotte oppii ratsastamaan

Sven Martinson

Lotte oppii ratsastamaan

Alkuperäisteos: Lotte lär sig rida

Suomentanut Tiina Ekholm 

Artko, 1979 

156 s. 

Kansi: Björn Gidstam 

 

Kuinka hitaasti iltapäivä kuluikaan. Lotte vilkuili kelloa yhtä mittaa ja oli valtavan levoton. Jos hän ei kulkenut edes takaisin pihamaalla rullatuolissaan, niin hän oli jalkeilla kävellen kainalosauvoilla. 

Ärsyttävää! Milloin kirjoittavat ihmiset oikein oppivat, mikä on ero rullatuolilla ja pyörätuolilla? Rullatuoli on yleensä toimistoissa käytettävä tuolityyppi, jossa on rullat, yleensä neljä kpl, alla. Invalidit puolestaan käyttävät pyörätuolia, jossa on kaksi isoa takapyörää ja kaksi pientä etupyörää. Rullatuoli ei myöskään kelata, kuten pyörätuolia. 

Lotte oppii ratsastamaan on tyypillinen pienten hevoshullujen tyttöjen tarina. Lotte (+/- 13 v, arvioisin, kun en muista mainittiinko ikää ) on sairastanut polion ja hänen jalkansa ovat heikot. Hänen täytyisi vahvistaa niitä. Siksi hän välillä käyttää pyörätuolia ja välillä kainalosauvoja. Lotella on poni, Rusko on ollut hoidossa naapuritilalla Koivulassa. Sitten Koivulassa syttyy tulipalo hevostallissa, juuri kun Lotte on isänsä kanssa hakemassa Ruskoa kotiin. Tallissa on hevostamma, jonka pitäisi pian saada varsa. Loten isä ryntää talliin pelastamaan hevosia. 

Mutta mihin hevoset nyt saadaan? Ja miten Ruskolle on käynyt? Paikka löytyy autiotilalta, jonne hevoset siirretään. Paikasta on kiinnostunut myös muuan ratsumestari, joka alkaa rakentaa itselleen taloa sinne. Ratsumestari alkaa opettaa Lotttea ja hänen kahta ystäväänsä ratsastamaan. Varsoja syntyy ja Lotte joutuu Ruskon kanssa seikkailuun, kun Rusko pelästyy lentokoneita ja laukkaa läheiselle suolle, jossa se uppoaa uppoamistaan. On vain sattuman kauppaa, että paikalle saapuu apujoukkoja. 

Hmm. Pikkasen mietin uskottavuutta, mutta olihan tämä ihan mukava pikku välipala. Loten jalat vahvistuvat ratsastuksen myötä. Hän pääsee seuraamaan ratsastuskilpailuja Saksan Aachenissa ja ihastuu kouluratsastukseen. Se ei ehkä ole yhtä rasittavaa kuin ratsastaminen muutoin, hän miettiin, vaikka ei helppoa hommaa sekään, saada hevonen askeltamaan tiettyjen sääntöjen mukaan sanoo ratsumestari, joka yllättää Loten.

Ajattelin pyytää sinulta yhtä asiaa, Lotte, hän sanoi. Lähipäivinä Rantala tyhjenee lähes kokonaan hevosista, ja jotta Tanjan ei tarvitsisi olla täällä yksin, ajattelin kysyä ... - Mitä....? - Voisitko vieddä Tanjan Vuorelaan? - Vuorelaan? - Juuri niin, Vuorelaan, ratsumestari sanoi. Olen vuokrannut isältäsi pilttuun talven ajaksi. Loten pää oli aivan sekaisin. Tämä ei voinut olla totta. Oliko ratsumestari mennyt päästään pyörälle? Ratsumestari nauroi. - Lotte kulta, ymmärrän, että olet hämmästynyt. Katsos, vanhan hevosmiehen on --- --- vaikea olla ilman hevosta. Kun kuulin, että tilanomistaja aikoo myydä Tanjan, päästin ostaa sen. Me voimme ratsastaa sillä vuorotellen. Me voimme myös yrittää opettaa sille kouluratsastusta, sinähän pidät siitä, vai kuinka?

Pohjoinen 2025 -lukuhaaste kohta 14. Kirjaan liittyy suo,

Anni Polva: Tiina seikkailee. NAISTENVIIKKO 2025

Anni Polva

Tiina seikkailee

Karisto, 1967 (3. painos)

180 s. 

Kansikuvantekijästä ei tietoa 

Sepä on sitten NAISTENVIIKON lukuhaaste  saapunut viimeiseen päiväänsä. Nimipäiviään viettävät tänään 24. heinäkuuta: Kiia, Kirsi, Kirsti, Krista, Kristiina, Tiina, Tinja. Onneksi olkoon vain kaikille. Tämän kesäsen lukuhaasteen ja maratonlukuviikon päätteeksi luin Anni Polvan teoksen Tiina seikkailee.

Juha on saanut uuden teltan ja pyytää Tiinaa pyöräretkelle kanssaan. Tiinan isän pitäisi lähteä mukaan retkelle, mutta sitten tämä sairastuu eikä saa rasittaa itseään yhtän. Suunniteltu retki uhkaa kaatua, kun pelastukseksi tulee Juhan serkku Aune, joka on jo ainakin kahdeksantoista-vuotias ja siis "täysi-ikäinen". Se, oliko se jo teoksen ilmestyessä virallinen täysi-ikäisyyden raja ei ole minulle aivan selvää. No, kun tämä puoli on selvä, tulee eteen uusi ongelma. Tiina Veli-veli ei anna omaa pyöräänsä lainaksi, eikä Tiinalla ole omaa pyörää. Vaan sitten Tiinan isän työpaikan johtaja antaakin ullakolta vanhan romunaistenpyörän, jonka isä ja Juha yhdessä laittavat kuntoon ja vihdoinkin koittaa aamu, jolloin päästään matkaan. Vaan kuinkas käy. Ajettuaan muutaman kilometrin päähän kaupungista, Aune pysäyttää pyöränsä ja ilmoittaa, että hänen täytyy lähteä sulhasensa luokse... Hän oli vain halunnut auttaa lapset matkaan.

Hetken asiaa mietityttään Tiinan omatunto mukautuu ja he, Tiina ja Juha siis, päättävät pyöräillä Tiinan mummon luokse, jonne ei nyt niin hirmuisen pitkä matka ole.

Anni Polvan kerronta on rempseää, jota ei ole tarkoituskaan ottaa hirmu vakavasti.  Olin hieman kahden vaiheilla, luenko tämän vai valitsisinko kuitenkin jonkin toisen teoksen, Vaikka tiinat ovat lapsuudestani tärkeitä ja rakkaita, niin minusta ensin tuntui, että tämä saattaisi olla vähän jähmeä tuttuudessaan, vaan mitä vielä. Kerronta oli kaikkea muuta kuin jähmeää. Luin tämän, pientä vaille yhteen kyytiin ja viihdyin tarinan parissa, vaikka en tiedä, montako kertaa tämän olen lukenut.

Tässä seikkailuissa kaupunkilaisnuoret kohtaavat niin lehmiä, hevosia kuin käärmeitäkin. Juha löytää outoja merkkejä ja yöpyessään järven rannasta löytämäänsä moottoriveneeseen päätyvät autiolle saarelle, saaden "vakavan varoituksen", ettei vieraisiin veneisiin kannata noin vain mennä. Eikä Tiina olisi Tiina, jos hän ei kerran kesässä joutuisi tappeluun. Kun kylän pojat aikovat viedä pienet linnunpojat kissanruoaksi, pistää Tiina voimalla hanttiin Juhan avustuksella. Tappelu taas johtaa siihen, että Tiinan jalka nuljahtaa. Miten nyt päästään eteenpäin? 

Todellakin mukavan leppoisaa ja lupsakkaa kerrontaa maaseutumaisessa miljöössä, jossa reilu toveruus on arvoista tärkeimpiä. 

Naiseudesta:

Majassa Juha tarkasteli tytön saamia muksuja ja raapi harmissaan päätään. - On siinä minulla nainen, tappelee tisensä mustelmille joka paikasta eikä huuda minua avuksi.  

 

Aino-Marja Räsänen: Muuttolintujen mukana. NAISTENVIIKKO 2025!

 Aino-Marja Räsänen

Muuttolintujen mukana

WSOY, 1948

238 + 2 s.

Kansi ja kuvitus: Maija Karma 

Se sitten NAISTENVIIKON lukuhaaste  lähenee loppuaan. Vielä on pari nimipäiväsankaria hakusalla kirjojen maailmassa, tänään vuorossa nimet, jotka ovat männä vuosina aiheuttaneet ongelmia, kun nimi tuntuu tarinoissa olevan kovin harvinainen. Sitä on joutunut etsimään kissojen ja koirien kanssa. Tänään vietetään siis Oilin ja Olgan nimipäivää. Onnitteluni! 

Mutta siis, mistä löytyisi kiva teos, jossa joku Oili ja Olga luuraisi. Luulin sellaisen löytäväni tästä Aino-Marja Räsäsen kirjasta, vaan kuinkas kävikään. 

Muuttolintujen mukana on mielenkiintoinen matka Anni Tellervo Tukian matkassa Ruotsiin ja Ruotsin historiaan ja kulttuuriin ja siinä samalla siihen, mikä yhdistää tai erottaa maat toisistaan. Anni on Karjalan evakkoja Riekkalansaaresta, kalastajantytär, isä kuollut, äiti avioitunut uudelleen Pohjanmaalle.  Eletään sodanjälkeistä aikaa nelikymmenluvun jälkipuoliskolla. Anni on 15-vuotias. Hän on sairastanut keuhkokuumeen, josta toipuakseen, on hänen Toini-tätinsä järjestänyt niin, että Ruotsissa asuva Vera-täti kutsuu Annin luokseen toipumaan ja vahvistumaan. Vera on taiteellinen luonne, kuten Annikin. 

Kerronta on kaikkitietävää, paitsi aloitus ja lopetus, jotka ovat minäkertojan kirjeitä. Matka alkaa Annin kirjeellä Kisselle ja Kaisalle ja päättyy kirjeellä Vera-tädille. Kirjeiden väliin mahtuu vuosi uusia kokemuksia niin hyvässä kuin pahassa. Näkökulma tapahtumissa on siis päähenkilö Annin elämyksissä.  

Matkakokemukset alkavat Tukholmasta, jossa Anni ensi asuu Birgitta-rouvan luona, koska Vera ei sairastumisen vuoksi ole päässytkään tyttöä vastaan. Birgitan lapset suhtautuvat Anniin luontevan ujostelemattomasti, mutta muuten olo tässä hienostokodissa ei oikein ole viihtyisää. Anni saa kuitenkin seurakseen Stinan, joka  opastaa Annia Tukholman huvituksiin. Seurauksena on kuitenkin se, että Stina sairastuu, eikä voikaan matkustaa Annin kanssa yhdessä Kattegatin rantamaisemiin Badstulidiin, jossa Vera-täti asuu ja jonne Anni joutuu matkustamaan yksin. Halmstadilaisessa vanhassa kartanossa asuu myös paronintytär Stina,  joka toivuttuaan saapuu kotiinsa ja uuden ystävänsä Annin seuraan.

Tämä on todellakin täynnä paikanimiä ja kulttuurihistoriaa ja olenkin hieman googlaillut erinäisiä paikannimiä ja asioita ja sain selville esimerkiksi sen, mistä on kysymys, kun puhutaan Juhana Herttuan Punaisesta kirjasta. Mutta onko kaikki ihan historiallisesti oikein ja mikä on totta ja mikä fiktiota onkin jo toinen kysymys. No, Axel Oxenstierna ja Kaarina Maununtytär ovat ihan oikeita historiallisia hahmoja, mutta onko jossain, ja jos missä, niin nähtävissä Oxenstiernan tulitikkulaatikon kokoista Ciceroa? Kaarina Maununtyttären, saksalaisten munkkien käsintekemästä Raamatusta tekoäly-yhteenveto kertoo, ettei sellaista ole olemassa.

Erik XIV Sigrid-tyttärestä löysin kuvan ja tietoa siitä, miten hänen elämänsä liittyy Liuksialaan, mutta olisin mielelläni halunnut nähdä kuvan siitä hopeakoristeisesta hartauskirjastakin, jota Anni sai jossain kartanossa katsella. No, Codex Argenteuksesta löysin kuin löysinkin kuvan. Snorre Sturlssinin Edda lienee ihan oikea olemassa oleva teos ja Välskärin kertomuksetkin, mutta Vadstenan luostarin muistikirja 1344-1545 hieman epäilyttää luostarin historiasta lukiessa. Mistä olen varma, on se, että kirjailijalle on tullut ainakin yksi lapsus, kun hän mainitsee Annin saavan nähdä sivun Bachin Taikahuilun käsikirjoituksesta. Taikahuiluhan on Mozartin ei Bachin teos.

Mitä tulee  tämän päivän nimipäiväsankarittareen, niin kyllähän tästä tarinasta yksi Olga löytyi. Nimittäin ruotsalainen kuvanveistäjä Olga Lanner, jonka pienoisveistosta Nils Holgersonista Anni katselee Selma Lagerlöfin kirjastossa, Mårbackassa, jonne hän myös on ehtinyt matkata. Sitä, onko kyseisessä kirjastossa todellakin tuollaista pienoisveistosta jää hämärän peittoon, mutta Varmlannissa, Rottnerosin puistossa on kyseisen kaltainen isompi veistos, josta taas en tiedä, onko se Olga Lannerin vain jonkun muun tekemä.

No, tämä oli kuitenkin ihan hauska tyttökirja, jota luki ihan mielenkiinnolla, joskin aika ajoin hieman kysellen ja miettien, että onkohan tämä nyt ihan totta totta, vai hieman sinne päin. Myös pieni vähemmän mukava sivumaku tarinassa oli, kun vierailtiin sirkuksessa. 

Kokonaisuutta ajatellen ja matkakirjaluonnetta ajatelle, tässä teoksessa tuntuu olevan pieniä detaljeja yhdistetty enemmän ja vähemmän erikoisella tavalla. Anni tutustuu Ruotsiin laajemminkin, Tukholmaa, Hallannin maakuntaa, Varmlantia, Upsalaa ja Ruotsin Lappia johon hän matkustaa laskettelemaan Veran kanssa, ja jossa Vera kohtaa menneisyytensä. Anni puolestaan tapaa Kullervon ja huomaa äkkiä potevansa koti-ikävää. Vera on lähtenyt häämatkalle Eurooppaan ja Anni palaa kotiin Pohjanmaalle.

Naiseus:

"Kyllä täytyy myöntää, että muoti tekee vähäisemmäkin naisen orjakseen." 

j.k. Mikä minun täytyy vielä mainita lukukokemukseen liittyen on se, että tästä opuksestani puuttui sivuja, jotka oli, ilmeisesti, revitty pois. Tällainen sivujen repiminen ja puuttuminen harmitti tietysti, varsinkin kun sivuja puuttui lähemmäs parisenkymmentä. Opukseni on antikvariaatista ostettu, enkä muista, oliko sivujen puuttumista mainittu. Teos on aikoinaan kuulunut Mallusjoen koulun oppilaskirjastoon.

 

Stina Lindeberg: Salaisuuksia tohtorin talossa NAISTENVIIKKO 2025

Stina Lindeberg

Salaisuuksia tohtorin talossa

Tjuven i Paradiset

Suomentanut Sinikka Karhuvaara 

WSOY,  1955

140 + 1 s.

Kansi: Leena Puranen

Tänään, 22. heinäkuuta vietämme Leenan, Leenin, Lenitan ja Matleenan nimipäivää. Onnitteluni tämän   Naistenviikkolukuhaastejpostaukseni myötä itse kullenkin nimipäiväsankarille. Viikon kirjapinooni löytyi tällä kertaa Stina Lindebergin kirja Salaisuuksia tohtorin talossa, jonka alkuperäinen nimi Varkaita Paratiisissa olisi ollut ihan ok kirjan nimenä sekin. Mene ja tiedä sitten, olisiko vihjeellisesti ollut liian selkeä. Niin tai näin, niin tämä teos on mitä mainioin lastendekkari, jossa voi käyttää omia hoksottimia syyllisen etsinnässä.

Näin naistenviikon haastetta ajatellen taas, tämä teos olisi ollut sopiva myös ylihuomiselle, viikon päätöspäivälle, jolloin on mm. Kristiinan nimipäivä, josta Stina on johdos. Minä valitsin tämän kirjan kuitenkin teoksen päähenkilön Lenan mukaan, mikä puolestaan on lyhennys Leenasta. Ja nytpä hokasinkin, että sopiihan tämä kuin nenä päähän siksikin, että kirjan kansikuvan on tehnyt Leena Puranen. 

Salaisuuksia Tohtorin talossa on siis, kuten jo sanoin oivallinen lastendekkari, jossa syyllistä voi pähkäillä kerronnassa olevien pikku vihjeiden avulla.  Tohtori Olle Lövendalin talossa tapahtuu varkaus. Tohtorin huoneesta varastetaan kaksi ampullia morfiinia ja putkellinen  fenedriini-tabletteja. Vähää aikaisemmin oli vastaanottohuoneen pöydältä olevasta lippaasta hävinnyt myös viidenkympin raha. 

Olle Lövendalilla on vaimo Elsa ja lapset: Åke, joka opiskelee lääketiedettä, Gunilla, Lena, joka kävelee unissaan ja jonka kirjahyllyssä on kokonaista kolmetoista salapoliisiromaania, lainattuja joka ilmansuunnalta,  ja pikkupoika Mårten. Lena haluaisi koiran ja Mårtenilla on kilpikonna. Talossa on myös kissa, Misse. 

Lisäksi taloudessa on talouspalvelijana Elna, joka tuntee vetoa hänen luonaan käyvään Karlssoniin, jota muu perhe nimismiehestä puhumattakaan katso oikein hyvällä. Elnalle on hankittu lisäavuksi Agneta Valström, joka auttaa puutarhassa ja taloudessa ja on kuin perheenjäsen. Neiti Annie Lövendal on sukulaistäti, joka on tullut tohtorin taloon lepäämään leikkauksensa jälkeen. 

Gunilla seurustelee tullitarkastaja Boströmin pojan, Janin kanssa, joka on pitkä ja laiha. Isä Boström on terveydellisiä ongelmia ja hän istuu p y ö r ä t u o l i s s a (ei rullatuolissa, kuten tekstissä lukee). 

Kysymys kuuluu. Liittyvätkö rahojen katoaminen ja lääkevarkaudet yhteen? Ja kuka onkaan syyllinen? Näitä kysymyksiä lukija voi pohtia kaikkitetävän kertojan edetessä tarinoinnissaan. 

Varkauksia selvittävät, Sherlock Holmes & Watson -hengessä, nimismies Anders Ringstad yhdessä Lenan kanssa, joka aina välillä saa lainaksi nimismiehen Dolly-koiran. 

--- ---  tyttö tuli ikkunan kohdalle, kuului teatterikuiskaus: - Mutta setä, jos otan roiston kiinni sedälle, saanko sitten lainata Dollya? - Minulle? - Niin niin. Eikös sedän työtä ole roistojen jahtaaminen ja olisihan se aika noloa, jos setä ei pystyisikään selvittämään tätä. Tule Dolly, nyt juostaan. Nimismies Ringstad seisoi hetkisen ikkunassa ja katsoi tytön jälkeen. "Nainen!" Ajatteli hän, "huolimatta kolmestatoista ikävuodestaan. --- --- . 

Myös Elsa-äiti näkee Lenan naiseuden saatuaan tältä kalliin ja hienon käsilaukun meikkeineen.

- Tuohan on hulluinta, mitä olen nähnyt, sanoi hän . Mitä sinä sillä teet, sinä, jolla on vain luonnolliset värit kasvoissa. Mutta äiti silitti Lenan niskaa ja vastasi: - Älä sano niin! Lena on nainen ja näkee, että hänen äitinsä pian täytyy turvautua keinotekoisiin väreihin tehdäkseen vaiktuksen herraansa ja mieheensä. Olle Lövendal ei vastannut, vaan otti vaimonsa kasvot käsiensä väliin ja suuteli häntä suulle. 

Salaisuuksia tohtorin talossa on pirtsakka lasten- ja nuortenkirja ripauksella huumoria ja hyvää tuulta vakavien aiheiden rinnalla. 

Johanna Spyri: Dori työssä! NAISTENVIIKKO 2025

 Johanna Spyri

Dori työssä

Alkuteos: Was aus ihr geworden

Suomentanut Aino Jauhiainen 

WSOY, 1932

155 s.

Kansi: Kylli Koski 

Tänään vietämme Hannan, Hannen, Jennan, Jennin, Joannan, Johannan ja Jonnan nimipäivää. Onnittelun heille.   Naistenviikkolukuhaasteeseenjj valikoitui Johanna Spyrin Dori työssä -teos, joka on jatkoa viime vuonna tähän samaiseen haasteeseen lukemaani Mitähän Dorista tulee -teokseen. 

Dori on nuori nainen, joka asuu äitinsä Dorothean kanssa Italian Cavandonessa, jossa hän elänyt pitäen huolta hoitoonsa saaduista lapsista. Nyt kuitenkin toinen näistä, Willy on kuollut ja toinen, Otto, tohtori Strahlin poika, on haettu kotiin. Dori tuntee tyhjyyttä elämässään ja on miettinyt, että ryhtyisi hoitamaan lasten sijasta aikuisia ihmisiä, kun saakin viestin tohtori Strahlilta, joka kertoo, että Otto on sairastunut ja lääkäri on suositellut paikanvaihdosta. Tohtori tahtoisi Dorin lähtevän Rivieralle Oton hoitajaksi. Niinpä Dori matkustaa Bordigheraan. 

Bordigherassa, pienessä huvilassa, jossa on tarkkaan valikoitu vierasjoukko, Dori tapaa herra Maurizion ja tämän sisarukset Veran ja Ernan. Herra Maurizio kiinnostuu Dorista, jolla on sama sukunimi ja jonka isä on kotoisin samoilta seuduilta kuin hra Maurizio, joka alkaa kutsua Doria serkukseen, sillä kaikki Mauriziothan ovat sukua keskenään.  Hra Maurizio kiinnostuu Dorista. Erna puolestaan katsoo, että Dori, vaikka on hyvästä kodista, on luultavasti joutunut taloudellisiin vaikeuksiin ja että tältä puuttuu täysin seurustelutaidot. 

Kun tohtori Strahl saapuu myös muiden lastensa kanssa Bordigheraan kiinnostuu hra Maurizion Erna-sisko tästä tohtorista, mutta tuo hemmoteltu lapsi, Otto on hänen mielestään rasittava. 

Tohtori Strahlilla on Oton (10 v.) lisäksi pojat Oskar (16 v.) ja Waldemar (15 v.). Oskar ja Waldemar ovat luonteiltaan hyvin erilaiset. Oskariin on helppo tutustua ja mieltyä, Waldemar on hiljainen eikä niin sulavakäytöksinen. Dorin ja Oton suhde on lämmin ja syvä kiintymyssuhde ja vanhemmat pojatkin etsiytyvät Dorin seuraan.

- Niin, se on totta! Olemme niin usein sanoneetkin, jatkoi Oskar. - Mutta ette voi ymmärtää, miten monesti tarvitaan sellaista äitiäkin, jollainen on Max Thielellä; sellaista äitiä, jolle voi kertoa kaikki, jolta voi pyytää kaikkea, ja jonka kanssa saa neuvotella ja joka voi auttaa! Samaa mieltä on isäkin. Usein hän huokaisee, kun miellä on niin autiota eikä tiedä, kenelle hän puhuisi. Silloin hän sanoo: - Meidän talostamme puuttuu sydän. Ja juuri sitähän minäkin tarkoitan.

Hra Maurizio tekee kaikkensa päästäkseen Dorin seuraan ja siinä samalla niin, että Erna pääsee seurustelemaan tohtorin kanssa, jonka kanssa tämä viihtyykiin. Mutta Erna on kahden vaiheilla, sillä tuo rasittava pikkupoika, Otto...  

- Hyvä serkku, sanoi Richard Dorille, teillä on naisen sydän ja te ymmärrätte näitä asioita. Miten te ratkaisisitte tämän pulman? Mitä on nuoren naisen tehtävä silloin, kun hänen sydämensä tuntee voimakasta vetoa, mutta järki vastaa kieltävästi, koska taakka, jonka hän siten joutuisi ottamaan hartioilleen, olisi liian raska? - Kysykää minulta vain, miten sellainen puolma on ratkaistava, virkkoi Dori katsoen säkenöivin silmin. Jos kerran sydän tuntee voimakasta myöntymystä, ei mikään taakka käy sille liian raskaaksi. 

Dori ja Erna ovat hyvin erilaiset luonteet. Toinen on hyväsydäminen, avulias, rakkaudessaan pyyteetön, toinen kulttuuri-ihminen, huveja etsivä maailmannainen. Kun Dori huomaa, että tohtorin ja Ernan välillä on syntymässä jotain, hän haluaa palata kotiinsa Cavandoehen ja pyytää, että voisi viedä Oton mukanaan, kuten aiemmin on luvattu. Mutta silloin tohtori yllättääkin Dorin ja - yllätti hieman minutkin lukijana. 

Johanna Spyri taitaa ihmiskuvauksen, tunteita ei kirjoiteta auki, ne nousevat tekstin lomasta. Vastakohdat lyövät kipinää ja luovat jännitteen, joka kestää ja ponnahtaa yllättävästi kuin viritetty jousi lennähtäen maaliinsa. Pidän todellakin paljon Spyrin lapsikuvauksista, jollainen tämäkin tarina toki on, mutta tässä on myös heräävien tunteiden, rakkauden aspekti, jota kuvataan herkästi ja kauniisti. Toivoisinpa, että tästäkin teosparista saisi uudemman käännöksen ja yhteispainoksen, vaikka pidän toki näistä vanhoistakin painoksista, joissa on oma viehätyksensä. 

Kiva yksityiskohta: Kansikuvan on tehnyt lapsuudesta tuttu Kyllä-täti eli Kylli Koski. Suomalaisen naistaiteilun omintakeisia edustajia.